lauantai 11. heinäkuuta 2009

Nauriita aarimaalla

Kävimme lasten kanssa illan lopuksi aarimaalla. Taas. En vain voi pysyä poissa sieltä!
Eilen kävimme porukalla myös. Kastelimme (vaikka oli satanut parina edellisenä päivänä), ja innostuin haraamaan ja multaamaan perunapenkit (naapuripalstan mummo kun kävi kyselemässä joko perunat on mullattu ja ajattelin sitten mummon iloksi ahkeroida). Tulikin nätin näköistä! Kitkin ja harasin myös palstan reuna-alueita. Esim. auringonkukkapenkeissä ei edelleenkään kasva ensimmäistäkään auringonkukkaa, sen sijaan rehottavat rikkaruohoja, kun en ole niille mitään tehnyt.
Oikeastaan tarkoitus ei edes ollut kastella ja kitkeä, vaan istuttaa edellispäivänä sinne jätetyt tillin taimet, sekä antaa varsin kloroottisen oloisille pavuille lantavettä. Tarkemmin aatellen pavut taisivat enemmän kärsiä kylmästä, koska harson alla asuneet olivat ihan terveen näköisiä naapureihinsa verrattuna. Mutta saivat nyt kanankakkavettä ja vähän nokkosvettäkin... Loput nokkosvedet jaoin kurpitsoille, herneille ja kurkulle. Vähän taisi mennä palsternakoillekin.
Kesäkurpitsoihin on tullut kukkia ja pari hedelmän alkuakin. Kurkut puolestaan eivät kasvuvauhdillaan huimaa. Herneissä näkyi eilen yksi nuppu ka tänään jo pari kukkaakin. Naapurin herneet kukkivat täysillä, mutta ne ovatkin asuneet harson alla ja penkit olivat täynnä rikkaruohoa... Voisin kyllä itsekin ensivuonna pitää herneet reilusti harson alla. Tai esim. yksi penkki harson alla ja toinen ilman.
Tänään siis EI pitänyt mennä aarimaalle.
Mutta muistin sitten tarjottimella nuokkuvat salaatin- ja kaalinalut, ja päätin käydä istuttamassa ne nauriiden ja palsternakkojen väliin. Lapset lähtivät mukaan ja tyytyväisinä harasivat penkinvälejä. Sitten villiintyivät liikaa. Ensin esikoinen pyllähti kumoon toisen naapurin hernepenkkiin (hups...) ja sitten päätti juosta perunapenkin keskellä - koriantereiden ja edellispäivänä istutettujen tillien päällä. Onneksi ei mitään huomattavaa tuhoa.
Otettiin mukaan yksi nauriskin. Kesän toinen! Edellinen oli otettu tiistaina kun edellisen kerran kävin aarimaalla hillumassa. Silloin kylvin loputkin nauriit (siemenet olivat olleet esi-idätyksessä ja varsin hyvässä kasvuvauhdissa...), ja kulutin aikaani, vaikka piti puolessa tunnissa selvitä kotiin takaisin. Tempasin ylös komeimman nauriin ja naureskelin omia palstojaan hoitaville puolitutuille, että ainakin yksi nauris saatiin, että ei ole alkukesän uurastus mennyt hukkaan! Taisivat vähän sääliä, kun toinen tarjosi sinappikaalia (ei erityinen suosikkini, ja jäivätkin syömättä) ja toinen toi nipun retiisejä (äh, en niistäkään oikein tykkää ja olivat aika väkeviäkin kaiken lisäksi). Nauratti kotiin kävellessä, että saahan sitä satoa näinkin.
Nauris oli makoisaa, ja sitä soisi tulevan enemmänkin! Valitettavasti kakkosrivi on itänyt huononlaisesti, joten pitkän aikaa joutunee odottamaan... voi olla että kolmos- ja nelosrivejä harventaessa siirrän kakkosriviin harvennustaimia täytteeksi.
Hernepenkkiinhän laitoin papua täydenteeksi, mutta siitä ei taida mitään tulla.
ps. samettikukissa oli jo nuput!! Lisäksi luin, että palsternakka kiihdyttää kasvuaan vasta loppukesästä. Tästä viisastuneena voisinkin jatkossa viljellä jotain nopeata, esim. salaattia, palsternakan kaverina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti