lauantai 22. toukokuuta 2010

Puuhamaa avattu!

Eräänä päivänä kuului aarimaalta traktorin mölinää, ja kyllä, pelto oli äestetty. Seuraavaksi piti odottaa palstojen jakoa, ja se ihme oli tapahtunut kun tänään lasten kanssa ajelimme aarimaan ohi. Jäimme sitten innosta puhkuen tekemään hommia. Uutuutena (?) aarimaan laidalle oli 4H:n toimesta jätetty kokoelma peruspuutarhakaluja kuten talikko, mutta siltin halusin oman kääntökuokkani. Ja janokin oli. Joten kipaisin kotiin hakemaan työkaluja eli hanskoja ja juomavettä, lasten jäädessä palstan reunaan leikkimään. (Kyllä, uskalsin jättää myös 3,5 vuotiaan 20 metrin päähän vedestä ilman valvontaa...)

Siinä sitten ihmettelin miten edetä, totesin kääntökuokan toistaiseksi turhaksi, ja aloin kääntää maata lainatalikoilla. Hetken ahkeroituani pellon laitaan karautti joku autollaan ja luontaisella tyylilläni puhisin paheksuntaa kun huomasinkin henkilön olevan 4H:n henkilökuntaa. Hän tulikin tervehtimään. Aarimaat avattiin nyt vasta, koska pellot ovat olleet pitkälle kevääseen liian kosteita, äestäjän mukaan jopa jäisiä. Toisaalta, eipä tässä edellisvuoteen tullut eroa kuin neljä päivää, ja ei helteessä kuitenkaan olisi jaksanut palstalla heilua.

Hyttyset alkoivat häiritä sen verran paljon, että lapset eivät kauan jaksaneet. Menimme kotiin.

Illalla lähdin kahdeksan aikaan uudelleen palstalle. Otin oman talikon sekä mp3-soittimen. Kauheasti en ehtinyt keskittymään podcasteihin, kun ensin minua jututti matoja kaivaneet thaimaalais (?) -tytöt ja sitten tutustuin (pintapuolisesti) uuteen palstanaapuriin.

Työtehokaan ei ollut kovin ihmeellinen, kun jahkasin mistä ja miten aloittaa ja sitten penkin reuna meni vinoon ja halusin aivan välttämättä sen suoraksi.

Lopulta neljän tunnin uurastuksen jälkeen oli kolme kohopenkkiä valmiina (kaksi palsternakalle ja yksi pitkä, myöhemmin kahteen jaettava, porkkanalle ja sipulille). Kohopenkit muistuttivat hautakumpuja, ja ne olkoon vaikka kaikkien noin sadan tappamani itikan muistolle. Pidempäänkin olisin viihtynyt kun aloin määstä mukavaan "flow'hun" mutta aurinko laski ja kuunvalossa on hankala tunnistaa juolavehnän ym. juurakoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti