perjantai 6. tammikuuta 2012

Japanilaisia siemeniä osa 3: edamame, konazu & hon naga nasu

Esittelyssä

Edamame
Vihreä soijapapu

Konazu/konasu
Suupalan kokoinen munakoiso
Nuorena kerättäessä sopivat täydellisesti etikkasäilykkeeksi. Kasvuaika ihanneoloissa noin 60 päivää
Erittäin pitkä munakoiso
Sopii grillattavaksi





Soijapapu


Kasvatus
Kylvetään hallapäivän jälkeen lämpimään maahan, aurinkoiselle paikalle. Satoa saadaan noin 70 päivän kuluttua. Maa pidetään kosteana, lannoitetaan tarpeen mukaan. 24-29 C päivälämpötila ja viileät yöt auttavat parhaimpaan tulokseen. Harso. Esikasvatusta voisi harkita.

Exotic Garden myy pohjoisiin oloihin sopivaa lajiketta, ja sen kasvatusohjeissa kerrotaan, että
Liota siemeniä ennen kylvöä 1 vrk. Kylvä suoraan avomaalle touko–kesäkuussa, kun maan lämpö on vähintään 15°. Voidaan myös esikasvattaa sisällä. Pidä kylvöksiä n. 25°:ssa. Kun hallanvaara on ohi, istuta karaisun jälkeen ulos. Taimet on hyvä peittää harsolla. Saat enemmän satoa, jos korjaat sitä säännöllisesti.
 
Sadonkorjuu kun pavut turpoavat paloissaan.

Käyttö

Tuoreet palot voi nauttia sellaisenaan 3-4 minuutin kiehautuksen jälkeen. Voi pakastaa.

http://www.kitazawaseed.com/seed_003-8.html


(Aasialainen) munakoiso 
Solanum melongena, 茄子/  なす[び]  / nasu(bi)

Alla oleva tieto on haalittu erinäisistä lähteistä :)

Aasialaiset munakoisot ovat maultaan miedompia ja hienostuneempia kuin länsimaiset. Hedelmien muoto, väri ja koko vaihtelevat valkoisesta kiiltävän mustaan, ja niitä ei tarvitse kuoria.

Kuvia aasialaisista munakoisoista ja niiden nimiä eri aasialaisilla kielillä: http://www.kitazawaseed.com/seeds_japanese_eggplant.html
kuvia munakoisoista eri kasvuvaiheissa

Kasvatusohjeet
Taimikasvatus aloitetaan 6-8 viikkoa ennen viimeistä hallapäivää, siis noin maalis-huhtikuun vaihteessa. Itäminen kestää parisen viikkoa. Siemenet tarvitsevat paljon lämpöä itääkseen, noin 27-33 C.

Kasvupaikaksi aurinkoinen lantapenkki; maan lämpötilan pitää olla vähintään 16 C, kasvit ovat erittäin kylmänarkoja! Kasvualustaa voi esilämmittää mustan muovikatteen avulla. Varovainen karaisu ennen lopullistaa ulos istuttamista.

Istutusväli 50-60 cm.

Lannoitetta noin kerran kuukaudessa, päivittäinen kastelu. Liika typpi kasvattaa kuitenkin vain lehtiä.  Kasvualusta ei saa kuivua. Orgaaninen kate auttaa.

Hedelmät ovat kypsiä kerättäväksi kun ovat saavuttaneet täyden värinsä, mutta eivät vielä ala haaleta. Munakoisot tuottavat hedelmää ensimmäiseen hallaan asti. Kukkien poistaminen muutama viikko ennen kesän loppua (ilmojen kylmenenistä) ohjaa kasvun kypsyviin hedelmiin. Harson avulla saa pidennettyä kasvukautta.

Munakoisto hyötyy kiertoviljelystä.

Kypsät hedelmät säilyvät parhaiten viileässä huoneessa sanomalehtipaperiin kiedottuna. Jääkaapissa lötkööntyvät.


Lisää japanilaisista munakoisoista voi lukea vaikkapa 
http://www.tasteofculture.com/display-text.php?pd_key=87 ja 
http://washokufood.blogspot.com/2008/07/nasu-aubergine.html

esiteltynä eri lajikkeita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti